Parempia menetelmiä turvetuotannon ja metsätalouden vesistövaikutusten seurantaan
Suomen ympäristökeskus ja Oulun yliopisto selvittivät, mitkä seurantamenetelmät kuvaavat parhaiten turvetuotannon ja soiden muun maankäytön vaikutuksia pienissä latvavesissä.
Perinteiset seurantamenetelmät eivät latvavesillä näytä tilan muutosta, vaikka etenkin virkistyskäyttäjät huomaavat helposti pohjan liettymisen. Uudet menetelmät hyödyttävät erityisesti velvoitetarkkailua.
”Turvemaiden maankäytön intensiteettiä kuvaa, että tutkijaryhmälle oli haastavaa löytää Pohjois-Pohjanmaalta tutkimukseen sopivia ojittamattomia luonnontilaisia valuma-alueita, projektin vastuullinen johtaja kehittämispäällikkö Seppo Hellsten sanoo.
Ojitettujen turvemaiden ja turvetuotantoalueiden lähivesien tilassa ei ollut olennaista eroa, mutta niiden tila oli huonompi kuin luonnontilaisten vesistöjen.
Uusien menetelmien avulla voidaan arvioida suometsäojitusten ja turvetuotannon aiheuttaman ravinne- ja kiintoainekuormituksen vaikutusta tarkemmin.
”Hankkeessa kehitettiin jo käytössä olevasta piilevämenetelmästä parempi versio. Kelluva kivikori -menetelmällä parannetaan tuloksen vertailtavuutta. Menetelmä toimii hyvin pehmeäpohjaisissa pienissä uomissa ja kertoo erityisesti rehevyydestä, mutta myös happamuudesta. Kivien pinnoilla elävillä piilevillä voidaan havainnoida valuma-alueen maankäytön muutosten vaikutuksia vesistöissä”, toteaa biologi Satu Maaria Karjalainen SYKEstä.
Vesisammalet keräävät veteen liuenneita metalleja soluihinsa ja siten niitä voidaan käyttää seurattaessa muutoksia veden rauta- ja alumiinipitoisuuksissa. Pehmeäpohjaisissa pienissä uomissa voidaan käyttää vesisammalten siirtoistutusmenetelmässä telinettä, johon vesisammalet asetetaan keräämään vedestä metalleja.
Surviaissääsken kotelonahkamenetelmässä puolestaan kuvataan seurantaan sopivimpien lajien yhteisön koostumusta. ”Aikaisemmissa tutkimuksissa menetelmän on havaittu sopivan muun muassa suurempiin virtavesiin ja järviin, mutta pienissä latvavesiuomissa yhteisökoostumus vaihtelee luontaisesti niin paljon, ettei menetelmän perusteella pystytä erottamaan eri maankäyttömuotoja luotettavasti toisistaan”, toteaa tutkija Mika Nieminen SYKEstä.
”BioTar-hankkeessa käyttöön otetulla TIMS-keräimellä saadusta kiintoaineesta voidaan tutkia kiintoaineen laatua ja arvioida, mistä kuormituslähteestä kiintoaine on peräisin”, kertoo tutkija Hannu Marttila Oulun yliopistosta.
Hiilen ja typen isotooppianalyysien avulla yritettiin myös erotella metsäojitusten ja turvetuotannon kuormitusta, mutta menetelmä osoittautui vielä epäluotettavaksi.
Euroopan aluekehitysrahaston tukemassa BioTar-hankkeessa (2011–2014) kohdealueina oli yhteensä 60 valuma-aluetta pääosin Pohjois-Pohjanmaan alueella vuosina 2012–2013.
