Skip to content
VESITALOUS
  • Etusivu
  • Vesitalous
    • Artikkelit
    • Lehtiarkisto
    • Ohjeita Vesitalous-lehden kirjoittajille
    • Tilaa Vesitalous-lehti
    • Osoitteenmuutos
    • Palaute
    • Yhteystiedot
  • Lehtiarkisto
  • Uutiskirje
  • Mediakortti
  • Liikehakemisto
  • Yhteystiedot

Hajajätevesiasetukseen esitetään muutoksia

18.12.2014 Jarkko Narvanne

Haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen siirtymäaikaa esitetään pidennettäväksi ja lainsäädäntöön ryhdytään valmistelemaan lievennyksiä. Hajajätevesiasetuksen siirtymäsäännöksiä esitetään muutettavaksi siten, että siirtymäaikaa jatketaan kahdella vuodella 15 päivään maaliskuuta 2018 asti.

”Teetetyn selvityksen mukaan noin 120 000 kiinteistöllä muutostyöt ovat vielä tekemättä. On epärealistista ajatella, että nykyinen siirtymäaika riittäisi”, ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Asetusmuutos lähtee lausunnolle tammikuussa 2015. Valtioneuvoston hyväksyttäväksi se on tarkoitus saada vielä helmikuun aikana. Nykyinen siirtymäaika ulottuu 15 päivään maaliskuuta 2016 saakka.

Siirtymäajan pidentämisen lisäksi ympäristöministeri Grahn-Laasonen käynnistää lainsäädännön valmistelun haja-asutusalueiden ennen vuotta 2004 rakennettujen kiinteistöjen talousjätevesien käsittelyä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi.

”Nyt käynnistyvässä lainsäädäntötyössä käydään läpi, voidaanko sellaiset kiinteistöt, jotka sijaitsevat niin sanotusti ”kuivalla maalla”, eli eivät ole ympäristönsuojelullisesti herkällä alueella vesistöjen äärellä tai pohjavesialueella, vapauttaa nykyisistä vaatimuksista. Näiden kuivan maan kiinteistöjen osalta velvoitteet uusia jätevesijärjestelmät lankeaisivat vasta remonttien yhteydessä”, Grahn-Laasonen toteaa.

Grahn-Laasosen mukaan jatkovalmistelussa on tarkemmin määriteltävä ”kuivan maan kiinteistöjen” kriteerit. Valmistelussa tulee myös käsitellä oikeusturvanäkökulma, sillä hyvin monet ovat jo vaaditut muutokset tehneet.

”Jos on tehty huonoa lainsäädäntöä, sitä pitää pyrkiä korjaamaan”, Grahn-Laasonen sanoo.

Lisäksi lainsäädäntövalmistelussa otetaan kantaa voimassa olevien poikkeussäännösten soveltamiseen ja riittävyyteen sekä neuvonnan kehittämiseen. Nykyisessä lainsäädännössä on erilaisia poikkeuspykäliä, esimerkiksi ikään perustuen on mahdollista poiketa vaatimuksista.

”Olen kuitenkin huolissani siitä, että nykyisessä laissa olevat poikkeukset eivät ole kansalaisten keskuudessa tarpeeksi tunnettuja eikä niiden soveltaminen kunnissa ole välttämättä yhdenmukaista. Täytyy arvioida, onko lainsäädäntöä tältä osin tarpeen selkeyttää. Lisäksi haluan parantaa kansalaisten mahdollisuutta saada neuvontaa”, jatkaa ympäristöministeri Grahn-Laasonen. 

Lainsäädäntötyössä hyödynnetään Suomen ympäristökeskuksen syksyn 2014 aikana laatimia selvityksiä. Lainsäädäntöön liittyvät muutokset eivät ehdi valmistua tällä hallituskaudella.

  • Jarkko Narvanne
    Jarkko Narvanne

    Recent Posts
    Hydrology LIFE -hanke – Veden palauttaminen Suomen kosteikoille
    Kasvua ja vientiä vedestä 2026–2030 -ohjelma
    Uudistettu vesihuoltolaki
    ACWA LIFE – esittelyssä Suomen vesien tilan parantamiseen tähtäävä hanke
    Vesi.fi – Täsmätietoa vesihuollosta

Post navigation

Previous Post:

Opetusvideoita vesijohtoveden klooripitoisuuden mittaamiseen ja laskentaan

Next Post:

Uudistus lainsäädäntöön pohjavesistä

Kirjoittajakutsu vesiosaamisen urapolut

kansi
liikehak_400px
previous arrow
next arrow

juomavesi KALAVESIENHOITO kemikaali KIERTOTALOUS KOULUTUS LAKI LUONTO POHJAVESI PUMPPAAMOT päästö SALAOJAYHDISTYS TALOUSVESI TAPAHTUMA terveys turun yliopisto TUTKIMUS VERKOSTOT vesiensuojelu VESIHUOLTO VESITALOUS VIESTINTÄ VÄITÖS yhdyskuntajätevesidirektiivi YMPÄRISTÖ

Linkit

  • Järviwiki
  • Merivedenkorkeus
  • Sadevaroitukset: 3 vrk:n ennuste
  • Tulvakeskus

Vesitalous -lehti
Ympäristöviestintä YVT Oy
Annankatu 29 A 18, 00100 HELSINKI
puh. (09) 694 0622
vesitalous@vesitalous.fi

Julkaisija kannustaa käyttämään Vesitalous-lehteä opetuksessa.

Jos toimit opettajana korkeakoulussa ja haluat käyttöösi tietyn lehden tai artikkelin, ota yhteyttä: päätoimittaja minna.maasilta (a) mvtt.fi

© 2025 VESITALOUS