Skip to content
VESITALOUS
  • Etusivu
  • Vesitalous
    • Artikkelit
    • Lehtiarkisto
    • Ohjeita Vesitalous-lehden kirjoittajille
    • Tilaa Vesitalous-lehti
    • Osoitteenmuutos
    • Palaute
    • Yhteystiedot
  • Lehtiarkisto
  • Uutiskirje
  • Mediakortti
  • Liikehakemisto
  • Yhteystiedot

Merkittävä tutkimusrahoitus Pohjanlahden kestävään hyödyntämiseen

24.09.2015 Jarkko Narvanne

Ilmatieteen laitoksen koordinoima, Pohjanlahden kestävän hyödyntämisen mahdollisuuksia tutkiva SmartSea-hanke on saanut rahoituksen Suomen Akatemialta. Hankkeessa on mukana kahdeksan tutkimuslaitosta.

Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto on valinnut neljä hanketta uuteen ”Ilmastoneutraali ja resurssiniukka Suomi” -tutkimusohjelmaan.

SmartSea-hankkeen tavoitteena on tukea Pohjanlahden seudun merialan elinkeinotoiminnan kasvua. Pohjanlahti on merkittävä resurssi mm. kalankasvatuksen ja tuulivoiman näkökulmasta, ja myös Pohjanlahden geologisten luonnonvarojen hyödyntäminen on mahdollista.

Pohjanlahti on myös alue, jossa ilmastonmuutos vaikuttaa tuntuvasti olosuhteisiin, jäätalvien ankaruudesta kalakantojen vahvuuteen. Nopea merialan elinkeinotoiminnan kasvu ja ilmastonmuutoksen seuraukset voivat johtaa eri toimintojen ristiriitoihin ja vahingoittaa Pohjanlahden meriekosysteemiä. Hanke pyrkii tunnistamaan riskit ja löytämään ratkaisuja meren kestävälle käytölle.

SmartSea-hanke arvioi, miten Pohjanlahti muuttuu seuraavien vuosikymmenien aikana. Ilmastonmuutoksen vaikutusten arvioimisen lisäksi hankkeessa selvitetään miten merenpohjan luonnonvaroja voidaan käyttää kestävästi, kartoitetaan elinkeinotoiminnan riskejä meriluonnolle ja kehitetään uusia menetelmiä kalankasvatukselle. Tärkeä osa hanketta on sinisen kasvun eli mereen liittyvän elinkeinotoiminnan käytännöllisten ja hallinnollisten esteiden tunnistaminen.

SmartSea tutkii myös, voidaanko ihmistoiminnan rasitusta meriympäristöön vähentää keskittämällä toimintoja, kuten kalankasvatusta ja tuulivoiman tuotantoa, samoille alueille. Hanke tuottaa merialuesuunnittelutyökalun, jonka avulla eri toimintojen kuten rannikkorakentamisen, luonnonsuojelualueiden ja merelle sijoittuvien offshore-toimintojen riskejä voidaan punnita. Ydinajatus on, että kestävä kasvu saavutetaan vain merialueiden käytön järkevällä suunnittelulla. Samalla pystytään lisäämään toimintojen välisiä synergioita.

Hanke kestää kuusi vuotta ja sen rahoitus on lähes kahdeksan miljoonaa euroa. Hankkeessa on mukana miltei 40 tutkijaa 8 eri laitoksesta, jotka ovat Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus, Geologian tutkimuskeskus, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja Helsingin ja Turun yliopistot sekä Ruotsin ilmatieteen ja hydrologian laitos SMHI.

Suomen Akatemian strateginen rahoitus jakautuu kolmeen ohjelmaan, joihin se valitsi yhteensä 16 konsortiota ja myönsi niille yhteensä 52,5 miljoonaa euroa vuosille 2015–2017.

  • Jarkko Narvanne
    Jarkko Narvanne

    Recent Posts
    Hydrology LIFE -hanke – Veden palauttaminen Suomen kosteikoille
    Kasvua ja vientiä vedestä 2026–2030 -ohjelma
    Uudistettu vesihuoltolaki
    ACWA LIFE – esittelyssä Suomen vesien tilan parantamiseen tähtäävä hanke
    Vesi.fi – Täsmätietoa vesihuollosta

Post navigation

Previous Post:

Kemijärven säännöstelyn kehittämistä seurataan kyselytutkimuksella

Next Post:

Iijoelle yhteinen vesistövisio

Kirjoittajakutsu vesiosaamisen urapolut

kansi
liikehak_400px
previous arrow
next arrow

juomavesi KALAVESIENHOITO kemikaali KIERTOTALOUS KOULUTUS LAKI LUONTO POHJAVESI PUMPPAAMOT päästö SALAOJAYHDISTYS TALOUSVESI TAPAHTUMA terveys turun yliopisto TUTKIMUS VERKOSTOT vesiensuojelu VESIHUOLTO VESITALOUS VIESTINTÄ VÄITÖS yhdyskuntajätevesidirektiivi YMPÄRISTÖ

Linkit

  • Järviwiki
  • Merivedenkorkeus
  • Sadevaroitukset: 3 vrk:n ennuste
  • Tulvakeskus

Vesitalous -lehti
Ympäristöviestintä YVT Oy
Annankatu 29 A 18, 00100 HELSINKI
puh. (09) 694 0622
vesitalous@vesitalous.fi

Julkaisija kannustaa käyttämään Vesitalous-lehteä opetuksessa.

Jos toimit opettajana korkeakoulussa ja haluat käyttöösi tietyn lehden tai artikkelin, ota yhteyttä: päätoimittaja minna.maasilta (a) mvtt.fi

© 2025 VESITALOUS