Vesitalous 5/2024 Uudistuva vesioikeus on ilmestynyt
Vesitalous 5/2024 teemana on uudistuva vesioikeus. Teemanumerossa tarkastellaan vesivarojen hallinnan, vesiensuojelun ja vesihuollon ajankohtaisia kysymyksiä oikeudellisesta näkökulmasta.
Vesitalous 5/2024 teemana on uudistuva vesioikeus. Teemanumerossa tarkastellaan vesivarojen hallinnan, vesiensuojelun ja vesihuollon ajankohtaisia kysymyksiä oikeudellisesta näkökulmasta.
Valtioneuvosto hyväksyi 10.10.2024 hallituksen esityksen, jolla muutettaisiin vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annettua lakia, ympäristönsuojelulakia ja vesilakia. Lainsäädäntö koskee vesienhoidon ympäristötavoitteita ja sitä, milloin niistä voi poiketa hankkeen tai toiminnan vuoksi. Muutoksilla sujuvoitettaisiin lupamenettelyä ja lisättäisiin niiden selkeyttä ja ennakoitavuutta vesien tilaan vaikuttavissa hankkeissa.
Hallitus varmistaa vesihuollon omistuksen ja määräysvallan säilymisen kunnilla eduskunnan edellyttämällä tavalla. Julkisen omistuksen vaatimukset ovat tiukentumassa huomattavasti nykytilanteeseen verrattuna. Maa- ja metsätalousministeriö viimeistelee hallituksen esityksen vesihuoltolain uudistamiseksi ottaen annetut lausunnot huomioon. Hallituksen esitys tuodaan eduskuntaan ensi keväänä.
DI Jukka Tyrväisen ympäristötieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnassa 18.10.2024. Tilaisuutta voi seurata Kuopion kampuksella ja verkossa.
Miten maanviljelijät ja metsänomistajat voivat tehdä hyviä vesistötekoja, parantaa tuottavuutta ja hillitä ilmastopäästöjä? Kestäviä konsteja maa- ja metsätalouteen -podcastista kuulet tuoretta tietoa siitä, miten vähennät pellon tai metsän vesistökuormitusta* ja hiilipäästöjä. Usein samat konstit kohentavat maaperän kuntoa, parantavat satoa ja tukevat luonnon monimuotoisuutta. Sarjassa haastatellaan ilmasto- ja vesistöviisaita ratkaisuja tehneitä maaviljelijöitä sekä aiheisiin perehtyneitä asiantuntijoita. …
Käytämme evästeitä varmistaaksemme sivustomme toimivuuden, analysoidaksemme liikennettä ja tarjotaksemme sinulle yksilöityä sisältöä ja mainontaa. Voit hyväksyä kaikki evästeet, sallia vain välttämättömät tai muokata asetuksia. Lisätietoja löydät Tietosuojaselosteestamme
Verkkosivustot tallentavat evästeitä parantaakseen toiminnallisuutta ja personoidakseen käyttökokemustasi. Voit hallita asetuksiasi, mutta joidenkin evästeiden estäminen voi vaikuttaa sivuston suorituskykyyn ja palveluihin.
Essential cookies enable basic functions and are necessary for the proper function of the website.
Statistics cookies collect information anonymously. This information helps us understand how visitors use our website.
Google Analytics is a powerful tool that tracks and analyzes website traffic for informed marketing decisions.
Service URL: policies.google.com (opens in a new window)
Lisätietoja Cookie Policy ja .