Jokihelmisimpukan suojelulle askelmerkit
Jokihelmisimpukan eli raakun suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma on valmistunut. Tavoitteena on, että elinvoimaisia raakkukantoja on koko lajin luontaisella esiintymisalueella ja ne saavuttavat suotuisan suojelun tason. Raakku on erittäin uhanalainen laji, jonka häviämisuhka on ilmeinen.
”Jokihelmisimpukka on Suomen luonnon pitkäikäisin eläinlaji, mutta enää muutamassa joessa se voi hyvin. Suurin osa esiintymistä on häviämässä, joten on korkea aika vahvistaa suunnitelmallisia toimia lajin elvyttämiseksi. Raakku on niin sanottu sateenvarjolaji, jonka elinvoimainen esiintyminen kertoo virtavesiekosysteemin hyvästä tilasta. Siellä missä raakku viihtyy, voi moni muukin virtavesilaji hyvin. Raakku ja vaeltavien lohi- ja taimenkantojen elvyttäminen kulkevat käsi kädessä”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.
Raakun suojelun kannalta keskeistä on, että tieto raakkuesiintymistä ja elinympäristön tilasta tarkentuu ja että tieto on toimijoiden ja kansalaisten tiedossa ja saatavilla. Näin laji voidaan ottaa huomioon raakkuun vaikuttavissa toimissa ja valuma-alueiden maankäytössä. Heikentyneitä raakkupuroja ja -jokia tulee kunnostaa, jotta raakun ja sen vaeltavien isäntäkalojen elinympäristöjen tila paranee. Lisäksi on tarpeen lisätä tutkimustietoa raakusta.
Tavoitetilana elinvoimainen raakkukanta
Strategian ja toimenpideohjelman tavoitteena on, että elinvoimaisia raakkukantoja on koko lajin luontaisella esiintymisalueella ja lajin suotuisan suojelun taso saavutetaan. Raakun suojelu vaatii pitkäjänteisyyttä, joten välitavoitteeksi on asetettu, että nykyiset kannat säilyvät ja heikentyneiden kantojen elinkelpoisuus paranee.
Suunnitelman toteuttaminen edellyttää monien tahojen hyvää yhteistyötä, mihin työryhmätyönä tehty valmisteltu ja lausuntokierroksella saatu myönteinen palaute antavat hyvän pohjan.
Jokihelmisimpukka voi hyvin enää muutamassa joessa
Raakku elää vain virtavesissä ja tarvitsee lisääntymiseen väli-isännäksi taimenen tai lohen. Valtaosa Suomen tunnetuista raakkuesiintymistä sijaitsee nykyisin pohjoisessa Luton, Kemijoen ja Iijoen vesistössä. Etelä-Suomessa laji esiintyy enää muutamassa joessa, ja sen luontainen lisääntyminen on todennäköisesti loppunut useimmissa eteläisissä raakkujoissa. Raakkuyksilöt voivat kuitenkin sinnitellä heikentyneissä elinympäristöissä pitkään, sillä raakku on Suomen luonnon pitkäikäisin eläinlaji: se voi elää yli 200-vuotiaaksi. Raakku on erityisesti suojeltava laji ja se on rauhoitettu jo vuonna 1955.
Raakun taantumisen syitä ovat olleet helmenkalastus, jokien uittoperkaukset, vesivoimarakentaminen sekä metsä- ja maatalouden jokia ja puroja heikentävä kuormitus. Tällä hetkellä raakkuesiintymiä tiedetään olevan jäljellä noin 130:ssa virtavedessä, mutta suurimmassa osassa niistä populaatiot ovat heikentyneet ja raakku on häviämässä. Elinvoimainen ja lisääntymiskykyinen raakkukanta on harvinaisuus. Kartoitusten jatkaminen kuitenkin kannattaa, sillä edellisenäkin kesänä uusia raakkuvirtoja löytyi toistakymmentä.
