Viranomaiset tunnistavat typen poistamisen oikeudelliset perusteet heikosti myöntäessään yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoille ympäristölupia, osoittaa diplomi-insinööri Johanna Ahosen Itä-Suomen yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus.
Tutkimuksessa havaittiin, että jätevedenpuhdistamojen ympäristöluvista tehdyissä valituksissa vaadittiin yleisimmin juuri typen poistamiseen liittyvän määräyksen kumoamista. Typen poistamiseen liittyvät valitukset myös menivät hyvin läpi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Ahosen mukaan tämä osoittaa, että typen poistamista koskevan sääntelyn soveltamisessa on ristiriitaisuutta.
Typen poistamisen tarve arvioidaan aina jätevedenpuhdistamojen ympäristölupaharkinnassa ja typpeä on poistettava silloin, kun typpikuorman vähentämisellä voidaan parantaa vesien tilaa. Määräys poistamisesta annetaan ympäristöluvassa. Typenpoiston sääntelyn lähtökohta on EU-oikeudessa, ja sen tarve liittyy rehevöitymiseen. EU-oikeudessa rehevöityminen määritellään neljän kriteerin avulla. Nämä ovat ravinteiden rikastuminen veteen, korkeampien kasvilajien nopea kasvu, veden eliötasapainon ei-toivottu häiriintyminen sekä veden laatuvaihtelut.
Perusteluissa ei käytetty rehevöitymisen neljää kriteeriä
Tutkimusaineiston perusteella typenpoistomääräystä perusteltiin lupapäätöksissä usein yleisluontoisesti rehevöitymisellä. Edes korkeimman hallinto-oikeuden perusteluista ei ollut tunnistettavissa typenpoiston tarpeen tapauskohtaista arviointia rehevöitymisen neljän kriteerin näkökulmasta. Korkein hallinto-oikeus ei muutoinkaan yksilöinyt typenpoistomääräyksen asettamiseen tai kumoamiseen johtaneita tosiseikkoja siten, että esimerkiksi teknis-taloudellisten seikkojen vaikutusta lopulliseen lupamääräykseen olisi voinut arvioida. Ahonen toteaakin, etteivät lainkäyttöä koskevat perustelujen sisältövaatimukset korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä aina toteutuneet.
Ahonen selvitti väitöstutkimuksessaan typenpoiston oikeudellisia perusteita eli sitä, millä oikeudellisesti relevanteilla tosiseikoilla voidaan osoittaa, että vesien tila on parantunut typpikuorman vähentämisen seurauksena. Ympäristölupia myönnettäessä on keskeistä tunnistaa, että rehevöitymisen oikeudellinen määritelmä ei ole yhteneväinen luonnontieteellisen rehevöitymiskäsitteen kanssa. Siksi luonnontieteelliset mittarit, kuten vesistön minimiravinne, eivät kuvaa vesistön rehevöitymisalttiutta oikeudellisessa yhteydessä. Typpeä on poistettava, mikäli se aiheuttaa vesistön rehevöitymistä, mutta rehevöityminen on osoitettava rehevöitymisen neljän kriteerin avulla. Tutkimuksessa osoitettiin EU-oikeuteen ja EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön tukeutuen, että myös vesien tilan paranemista on arvioitava tapauskohtaisten tosiseikkojen ja rehevöitymisen neljän kriteerin avulla.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja typenpoistokysymystä koskevia linjauksia. Väitöskirjassa on tähän oikeuskäytäntöön perustuen esitetty typenpoistoa koskevan sääntelyn muuttamista siten, että typen vesistössä tapahtuva pidättyminen olisi mahdollista ottaa huomioon typenpoistolle asetettavassa päästöraja-arvossa.