Liki kaikissa kaupungeissa viemäriverkkojen jätevedet laskettiin alkuvaiheessa suoraan tai sakokaivojen kautta vesistöihin. Näin oli myös Helsingissä, jossa viemäriverkko 1800-luvun lopussa johti jätevedet puhdistamattomana lähimpään merenlahteen.
Nykyisin pääkaupunkiseudun 1,2 miljoonan asukkaan ja teollisuuden jätevedet puhdistetaan keskitetysti kahdella Suomen suurimmalla jätevedenpuhdistamolla Viikinmäellä Helsingissä ja Suomenojalla Espoossa. Vuoteen 2020 mennessä valmistuu uusi puhdistamo Espoon Blominmäkeen, jolloin Suomenojan puhdistamo jää pois käytöstä.
Espooseen rakennettavan uuden puhdistamon vaikutukset ympäristöönsä ovat herättäneet paljon keskustelua julkisuudessa.
– Toisin kuin ajoittain väitetään, hyvin toimivat jätevedenpuhdistamot eivät ole saastuttajia, vaan nimenomaan puhdistajia, jotka poistavat huikean määrän ravinteita muualta tulleista jätevesistä, toteaa dosentti Petri Juuti.
– Jätevedenpuhdistuksen kehittämisen ansiosta saastuneet rannat ovat puhdistuneet.
Hajuhaittoja ja likaista talousvettä
1800-luvun lopulla hajuhaitat olivat voimakkaita varsinkin Helsingin satama-altaissa ja meriveden saastuminen johti useiden uimalaitosten sulkemiseen kaupungin rannoilla. Lopulta Töölönlahden vallannut leväkasvusto, kaupunkilaisten valitukset ja tutkijoiden huolestuttavat tulokset merivesien tilasta saivat terveyslautakunnan etsimään sopivia puhdistusmenetelmiä.
– Tästä alkoi pitkä kehitystaival kohti parempaa asuinympäristöä ja puhtaampaa Itämerta.
Petri Juuti on tutkinut jätevedenpuhdistuksen historiaa niin Suomessa kuin Euroopassa. Esimerkiksi teos ”Valkea kaupunki, mustat vedet – Helsingin vedet 1800-luvun lopusta 2000-luvulle” (2015) antaa yleiskuvan vesihuollon pitkästä kehityksestä Helsingissä.
Juutin mukaan jätevedenpuhdistuksen synnyn taustalla oli monenlaisia tekijöitä. Ensin oli oltava käsitys siitä, että jätevedet olivat puhdistamattomina vaarallisia. Myös veden välityksellä leviävien tautien riskit oli tiedostettava. Erityisen tärkeää oli jätehuollon ja ulostehuollon ongelmien ratkaisu.
– Kaikki nämä asiat liittyivät kiinteästi talousveden hankintaan ja ympäristön sekä erityisesti vesistöjen ja pohjavesien tilaan, Juuti kuvaa.
Vaiheittain kohti kokonaisvaltaista vesihuoltoa
Ensimmäisessä vaiheessa Helsingissä ratkaistiin vedenpuute ja korvattiin kaivojen huonolaatuinen, asutuksen jätevesistä saastunut vesi Vantaanjoen vedellä, kun kaupungin vesilaitos aloitti toimintansa 1876. Veden desinfiointi aloitettiin 1915.
– Tämä olikin riittävä ratkaisu, jotta Tampereen 1916 kaltaista mittavaa lavantautiepidemiaa ei syntynyt, vaikka olosuhteet muutoin olivat taudille otolliset.
Toisessa vaiheessa ratkaistiin jätehuollon ja ulostehuollon ongelmat. Jätehuolto ratkaistiin tiukoin määräyksin ja keskitetyllä jätteiden kuljetuksella sekä ulostehuolto ratkaistiin vesikuljetuksella erilaisten välivaiheiden jälkeen.
Kolmannessa vaiheessa 1910 alkaen käynnistettiin jätevesienpuhdistus ja neljännessä vaiheessa 1982 alkaen siirrettiin vedenhankinta Vantaanjoesta Päijänteeseen perustuvaksi. Näin vesihuollon kaikki osa-alueet olivat tavalla tai toisella tulleet ratkaistuksi.
Juuti on tutkinut kuvattua problematiikkaa jo reilun vuosikymmenen ajan yhdessä TkT Riikka Rajalan kanssa.
Rajalan mukaan Suomessa jätevedenpuhdistamot ovat olleet monien yhdyskuntien suurimpia ympäristöinvestointeja.
– Ja vaikka ne edelleen herättävät keskustelua, on jätevedenpuhdistuksen avulla saatu etenkin Helsingin ja Espoon edustan merialueen tila huomattavasti parempaan kuntoon ja palautettua virkistyskäyttöön.