Soiden ojittaminen näkyy vesistöissä yhä enemmän
Suomessa on ollut vallalla käsitys, että metsäojitus ei aiheuttaisi pitkäaikaisia muutoksia ravinteiden huuhtoumissa vesistöihin. Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) yhteistutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että valumavesien ravinnepitoisuudet ovat sitä suuremmat, mitä enemmän suon ojittamisesta on kulunut aikaa.
Tutkimustulokset osoittavat, että 50–60 vuotta sitten ojitetuilla soilla valumavesien typpi- ja fosforipitoisuudet voivat olla jopa kahdesta kolmeen kertaa suurempia kuin 20–30 vuotta ojitettuna olleilla alueilla.
Aiempia arvioita suuremmat vesistökuormat viidellä miljoonalla ojitushehtaarilla eli noin neljäsosalla metsäpinta-alastamme merkitsevät sitä, että nykyiset kuormituslaskelmat aliarvioivat metsätalouden vesistövaikutuksia Suomessa.
Kaikki tähän mennessä tehdyt laskelmat ojituksen ja laajemminkin koko soiden metsätalouskäytön vesistövaikutuksista perustuvat siihen, että metsätaloustoimien vaikutukset ovat suhteellisen lyhytaikaisia.
– udet tulokset ravinnepitoisuuksien jatkuvasta kasvusta ojitusalueiden valumavesissä muuttavat perusteellisesti aiempia käsityksiämme. Koko maassa nykyiset metsätalouden kuormitusarviot tulee kertoa kahdella tai jopa kolmella. Suovaltaisilla alueilla vesistökuormat voivat olla moninkertaiset aiempiin arvioihin verrattuna, kertoo johtava tutkija Mika Nieminen Lukesta.
Niemisen mukaan suurena huolena on, että vesistökuormat tästä edelleen kasvavat tulevaisuudessa.
– Todennäköisenä syynä ravinnepitoisuuksien kasvuun on ojituksen käynnistämä yhä pidemmälle etenevä turpeen maatuminen. Maatunut turve on alttiimpaa eroosiolle kuin vähän maatunut. Tämä lisää erityisesti partikkelimaisen typen ja fosforin huuhtoumia, toteaa tutkija Sakari Sarkkola Lukesta.
Lisäksi turpeen maatuessa ravinteita vapautuu koko ajan enemmän helppoliukoiseen muotoon, mikä lisää myös vedessä liuenneena kulkeutuvien ravinteiden huuhtoutumisriskiä.
Monet muutkin tutkimusryhmät ovat havainneet kohonneita typpipitoisuuksia ojitusalueiden valumavesissä.
– Typpipitoisuudet ovat olleet korkeita ojitettujen turvevaltaisten valuma-alueiden alapuolisissa vesistöissä, kertovat Seppo Hellsten SYKEstä ja Hannu Marttila Oulun yliopistosta.
Jo päättyneessä BioTar-hankkeessa havaittiin turvemaiden ojituksien kohottavan typpipitoisuuksia etenkin latvavesistöissä.
Myös kansallisissa vesistöseurannoissa on todettu typpipitoisuuksien olevan kasvussa turvevaltaisilla alueilla. Ilmiön on aiemmin oletettu johtuvan pikemminkin ilmaston muutoksesta kuin ojituksesta.
– Toki kyse voi olla myös siitä, että ilmaston muutos ja ojitus yhdessä lisäävät huuhtoumia. Eli hapekkaissa oloissa ojitetuilla soilla ilmaston lämpeneminen lisää turpeen hajoamista ja ravinteiden vapautumista enemmän kuin hapettomissa oloissa luonnontilaisilla soilla, jatkaa Seppo Hellsten.
Pitoisuuksien kasvu viittaa myös siihen, että vesiensuojelu ojitusalueilla ei ole ollut riittävän tehokasta.
