Haitta-aineet ja mikromuovit pois vesistöistä

helmi 17, 2022

Vesi on yksi Etelä-Savon maakuntastrategian kolmesta kärjestä. Tavoitteena on, että maakunnassa on maailman puhtaimmat vesistöt. Tavoitetilan saavuttaminen vaatii sekä tietoa vesistöjä kuormittavista kohteista että käytännön toimia haitta-aineiden torjuntaan. Maakunnan asukkaat halutaan mukaan huolehtimaan vesistöjen tilasta.

– Jotta hulevesien kautta vesistöihin huuhtoutuvien haitta-aineiden kuormitusta voi hallita, on selvitettävä hulevesien sisältämät epäpuhtaudet, painottaa TKI-asiantuntija Niina Laurila Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkista.

– Syksyllä 2021 alkaneessa Xamkin ja Suomen ympäristökeskuksen yhteisessä WaterPlus-hankkeessa testataan monitorointimenetelmiä haitta-aineiden todentamiseen sekä puhdistustekniikoiden toimivuutta esimerkiksi mikromuovien osalta, Laurila jatkaa.

Etelä-Savon ELY-keskuksen Euroopan aluekehitysrahastosta rahoittamassa hankkeessa kehitetään lisäksi hulevesien mukana kulkeutuvien mikromuovien suodatusmenetelmiä.

Etelä-Savon vesistöjen haitta-ainepitoisuuksista tuotetaan tietoa perinteisen näytteenoton lisäksi jatkuvatoimisilla antureilla. Datan tuottamisessa testataan myös droneja, joilla voi tuottaa nopeasti dataa suuristakin alueista sekä kuvaamalla että anturitekniikalla.

– Uudet monitorointimenetelmät mahdollistavat entistä tarkemman ja reaaliaikaisemman vesien laadun seurannan, tutkija Joonas Kahiluoto Suomen ympäristökeskuksesta toteaa.

Kansalaiset huolehtimaan vesistöistä

Etelä-Savon asukkaat pääsevät toteutuksen aikana mukaan tarkkailemaan vesistöjä ja ennaltaehkäisemään roskaantumista.

– Kansalaiset voivat tehdä havaintoja pinnankorkeudesta, roskaantumisesta ja levästä, Kahiluoto kertoo.

Kansalaisten tuottamien havaintojen avulla voidaan määrittää roskaantuneimmat alueet, joilla järjestetään siivoustalkoita. Samalla kerrotaan vesistöjen tilasta, roskaantumisesta ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksista.

Laurilan mukaan myös mikkeliläisen Kalevankankaan koulun oppilaat pääsevät havainnointiin mukaan. Tätä varten koululle on hankittu havaintovälineet sisältäviä vesitestireppuja.

Uutiset
Kommentointi on suljettu