Tornionjokilaaksossa alkaa Euroopan suurin vesiluonnon ennallistamishanke

syys 26, 2022

Tornionjoen sivujokien tilaa parannetaan uudessa EU:n rahoittamassa hankkeessa Suomen ja Ruotsin rajan molemmin puolin.

EU:n Life-ympäristörahasto on myöntänyt varoja metsätalouden vaikutuksesta heikentyneiden elinympäristöjen ennallistamiseen Tornionjokilaakson valuma-alueelle.  

Hankkeessa ennallistetaan ojitettuja soita ja puunuittoa varten muutettuja virtavesiä sekä poistetaan kalojen vaellusesteitä vesistöstä. Kalatiet Tengeliönjoen voimalaitoksen ohi vapauttavat yli 970 kilometriä vaellusreittiä vaelluskaloille. Lisäksi hankkeessa vaihdetaan kalojen ja muun vesieliöstön vaellusesteenä olevia tierumpuja tai muotoillaan uomaa noin 400 tierummun kohdalla. Näin vapautuu yhteensä yli 3000 kilometriä vaellusreittejä kaloille ja muulle vesieliöstölle.

”Oulun yliopistossa selvitämme vesiluonnon ennallistamisen vaikutuksia hydrologiaan ja miten esimerkiksi veden lämpötilan paikallista vaihtelua voidaan ottaa paremmin huomioon ennallistamistoimenpiteissä. Erityisesti tutkitaan valuma-alue tason muutoksia sekä pohjaveden liikkeen vaikutuksia jokien olosuhteisiin etenkin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa”, kertoo apulaisprofessori Hannu Marttila.

Hanke toteutetaan yhdessä ruotsalaisten hankekumppanien kanssa. Hankkeen kokonaisrahoitus on noin 21 miljoonaa euroa, josta Suomen osuus on noin 9,1 miljoonaa euroa. Useat viranomaiset, kunnat ja yritykset Suomesta ja Ruotsista ovat hankkeen rahoittajia ja kumppaneita. Suurin yhteisrahoittaja on Ruotsin Havs- och Vattenmyndigheten.

”Tornionjoen vesistöalue on aivan ainutlaatuinen; Euroopan suurin vapaana virtaava joki, väylä kahden maan kainalossa. Näen hankkeella paitsi valtavaa käytännön arvoa vesiympäristöjen ennallistamisessa ja alueen työllisyyden edistämisessä, mutta erityisesti iloitsen sen symbolisesta arvosta Lapin ja Norrbottenin yhteistyön saumattomana jatkumona”, sanoo Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi.
 

Yhteishankkeella on runsaasti ympäristöhyötyjä ja yhteiskunnallista merkitystä

Hankkeessa ennallistetaan puunuittoa varten perattuja virtavesiä niiden luonnonmukaiseen tilaan, hillitään metsäojitusten ympäristövaikutuksia palauttamalla ojitettujen alueiden vesitaloutta luonnontilaan sekä poistetaan esteitä kalojen ja muun virtavesieliöstön luonnonmukaiselta liikkumiselta ja leviämiseltä. 

Toimenpiteiden kohteena olevien virtavesien vedenlaatua ja lajistoa sekä valuma-alueen elinympäristöjen muuntumista kohti luonnontilaa seurataan säännöllisesti hankkeen aikana. Hankkeen myötä koheneva Tornionjoen valuma-alueen luonnontilaisuus myös lieventää ilmastonmuutoksen vaikutuksia, kuten tulvavaaraa. Hankkeessa tehdään myös järjestelmällistä työtä ennallistamistöissä käytettävien työkoneiden ja kulkuneuvojen ilmastovaikutusten vähentämiseksi.   

Ympäristöhyötyjen lisäksi hanke edistää työllisyyttä Tornionjokilaaksossa, sillä hankkeen toteutukseen tarvitaan paikallisia koneurakoitsijoita, konsultteja ja muita palveluja. Hankkeen odotetaan myös lisäävän työllisyyttä pitkällä aikavälillä parantamalla luontomatkailun edellytyksiä ja kalastusmahdollisuuksia sekä vapaa-ajan että kaupallisessa kalastuksessa.

Uutiset
Kommentointi on suljettu