Ivalojoen valuma-alueelta on löytynyt erittäin merkittävä uusi, aiemmin tuntematon elinvoimainen raakku- eli jokihelmisimpukkapopulaatio
Osuuskunta Lumimuutoksen kenttätutkimuksissa saamelaisten kotiseutualueen ennallistamistyössä on löytynyt uusi raakku- eli jokihelmisimpukkapopulaatio loppukesällä 2025. Inventoitujen raakkujen määrä oli hiukan yli 700, nuoria yksilöitä oli paljon ja kanta on elinvoimainen. Viranomaisohjeiden mukaisesti raakkujen tarkkaa sijaintia ei paljasteta tässä vaiheessa.
Pysyviä ympäristömyrkkyjä kertyy kudoksiin jo sikiöaikana
Pysyvät orgaaniset ympäristömyrkyt eli POP-yhdisteet alkavat kertyä nisäkkäiden kudoksiin jo sikiöaikana, selviää Oulun yliopiston uudesta tutkimuksesta. Eläinmallilla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että jopa puhtaassa luomutuotannossa eläneiden lampaiden kudoksiin oli kertynyt ympäristömyrkkyjä ja että samat aineet siirtyivät huomattavissa määrin myös kehittyvien sikiöiden rasvakudokseen.
Jäteveden uusiokäyttö lisää ravinteiden kiertoa ja säästää juomakelpoista vettä
Kasveille tärkeiden ravinteiden, kuten fosforin ja typen kierrätys sekä veden uudelleenkäyttö yhdyskuntien jätevesistä kaipaa tehostusta. Turun yliopiston koordinoiman Reuse of Nutrients and Water from Human Based Sludge (ReNuW-Hubs) -hankkeen tavoitteena on pureutua konkreettisesti tähän ongelmaan.
Jäteveden mikroepäpuhtauksien poisto uudistetussa yhdyskuntajätevesidirektiivissä
Euroopan unioni on hiljattain uudistanut yhdyskuntajätevesidirektiivinsä. Uudistetussa direktiivissä unionin jäsenvaltioille on asetettu lukuisia tavoitteita, jotka tulevat kokonaisuudessaan sovellettaviksi vuonna 2027. Merkittävässä roolissa direktiivin tavoitteiden toteuttamisessa ovat mikroepäpuhtauksien poistovaatimukset. Vaatimusten voimaansaattaminen edellyttää Suomessa useita lainsäädäntöuudistuksia sekä toiminnan muutoksia niin mikroepäpuhtauksia tuottavien yritysten kuin jätevedenpuhdistamoidenkin osalta.
