Uponorin toimitusjohtaja vaihtuu
Uponor Oyj:n toimitusjohtaja Jyri Luomakoski luopuu yhtiön toimitusjohtajan tehtävästä. Luomakoski on toiminut Uponorin toimitusjohtajana lokakuusta 2008. (lisää…)
Uponor Oyj:n toimitusjohtaja Jyri Luomakoski luopuu yhtiön toimitusjohtajan tehtävästä. Luomakoski on toiminut Uponorin toimitusjohtajana lokakuusta 2008. (lisää…)
Ainutlaatuisella kaupunkialueella kierrätetään jätevesien ravinteita, energiaa ja vettä. Aalto-yliopiston vesitutkijoiden kehittämä NPHarvest on ensimmäinen testiin pääsevä menetelmä. (lisää…)
Viimeisimmässä laajassa seurannassa 24.–25.1. koronaviruksen geeniperimää havaittiin kaikkiaan 26 jätevedenpuhdistamon näytteistä. Koronavirusta ei havaittu Porin Luotsinmäen ja Kokkolan Hopeakivenlahden puhdistamoiden näytteistä. (lisää…)
Ympäristöministeriö on myöntänyt Viikinmäen jätevedenpuhdistamon ilmastukseen ja lietteen lämmöntalteenottoon liittyviin hankkeisiin valtiontukea, perusteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen. Rahoitettavien kehitystoimenpiteiden on laskettu vuosittain säästävän sähköä 240 MWh ja tuottavan lämpöenergiaa 2,8 GWh. (lisää…)
Itämeren terveydentila on arvioitu uudella tavalla. Itämeren terveysindeksi, Baltic Sea Health Index (BHI), eroaa aiemmista tilan arvioista siinä, että ympäristön tilan lisäksi indeksi huomioi meriluonnon ihmiselle tarjoamat hyödyt. Itämeren tämänhetkiselle terveydentilalle indeksi antaa arvosanan 76 asteikolla 1–100, jossa 100 edustaa ihmisen kannalta tavoiteltavaa tilaa. (lisää…)
Käytämme evästeitä varmistaaksemme sivustomme toimivuuden, analysoidaksemme liikennettä ja tarjotaksemme sinulle yksilöityä sisältöä ja mainontaa. Voit hyväksyä kaikki evästeet, sallia vain välttämättömät tai muokata asetuksia. Lisätietoja löydät Tietosuojaselosteestamme
Verkkosivustot tallentavat evästeitä parantaakseen toiminnallisuutta ja personoidakseen käyttökokemustasi. Voit hallita asetuksiasi, mutta joidenkin evästeiden estäminen voi vaikuttaa sivuston suorituskykyyn ja palveluihin.
Essential cookies enable basic functions and are necessary for the proper function of the website.
Statistics cookies collect information anonymously. This information helps us understand how visitors use our website.
Google Analytics is a powerful tool that tracks and analyzes website traffic for informed marketing decisions.
Service URL: policies.google.com (opens in a new window)
Lisätietoja Cookie Policy ja .