Vesitalous 5/2025 Vesiosaamisen lähteillä on ilmestynyt
Erikoisnumerossa keskitymme veteen liittyvään koulutukseen ja oppimiseen ja esittelemme, millaisia asiantuntijoita vesialalla toimii nyt ja tulevaisuudessa.
Erikoisnumerossa keskitymme veteen liittyvään koulutukseen ja oppimiseen ja esittelemme, millaisia asiantuntijoita vesialalla toimii nyt ja tulevaisuudessa.
Vesitalouden teemanumero 2/2026 käsittelee vesihuoltolain uudistumista. Tässä numerossa keskitymme erityisesti lakiuudistuksen keskeisiin teemoihin: vesihuoltolaitoksen määritelmä, toiminta-alueet, liittämisvelvollisuuden muutokset, varautuminen, vesihuollon suunnittelu ja kuntien määräysvalta vesihuoltolaitoksissa. Lisäksi yhtenä keskeisenä teemana on omaisuudenhallinta lainsäädännön näkökulmasta. Kutsumme teidät mukaan kirjoittamaan: avoimia juttuehdotuksia voi lähettää 31.10.2025 mennessä. Ilmoitamme kaikille ehdotuksen jättäneille päätöksestä 7.11.2025 mennessä ja artikkelin tulee olla valmis …
Uudenmaan vesienhoidon toimenpideohjelmaa toteutetaan myös tänä vuonna useiden alkavien tai jatkavien kunnostushankkeiden voimin.
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) selvittää Mustionjoen raakkujen eli jokihelmisimpukoiden määrää Alleco Oy:n kanssa. Kesällä tehtyjen sukellusten perusteella ainutlaatuisen Mustionjoen raakun tilanne näyttää huolestuttavalta. LUVY kumppaneineen työskentelee jatkuvasti jokihelmisimpukan kannan pelastamiseksi. Alleco Oy:n sukeltajat ovat syyskuussa LUVYn toimeksiannosta sukeltaneet Mustionjoen suurimman jokihelmisimpukkaesiintymän alueella Åminneforsissa Raaseporissa ja selvittäneet simpukoiden määrää paikalla. Sukelluslinjoilta löydettyjen raakkujen määrän …
Käytämme evästeitä varmistaaksemme sivustomme toimivuuden, analysoidaksemme liikennettä ja tarjotaksemme sinulle yksilöityä sisältöä ja mainontaa. Voit hyväksyä kaikki evästeet, sallia vain välttämättömät tai muokata asetuksia. Lisätietoja löydät Tietosuojaselosteestamme
Verkkosivustot tallentavat evästeitä parantaakseen toiminnallisuutta ja personoidakseen käyttökokemustasi. Voit hallita asetuksiasi, mutta joidenkin evästeiden estäminen voi vaikuttaa sivuston suorituskykyyn ja palveluihin.
Essential cookies enable basic functions and are necessary for the proper function of the website.
Statistics cookies collect information anonymously. This information helps us understand how visitors use our website.
Google Analytics is a powerful tool that tracks and analyzes website traffic for informed marketing decisions.
Service URL: policies.google.com (opens in a new window)
Lisätietoja Cookie Policy ja .