Skip to content
VESITALOUS
  • Etusivu
  • Vesitalous
    • Artikkelit
    • Lehtiarkisto
    • Ohjeita Vesitalous-lehden kirjoittajille
    • Tilaa Vesitalous-lehti
    • Osoitteenmuutos
    • Palaute
    • Yhteystiedot
  • Lehtiarkisto
  • Uutiskirje
  • Mediakortti
  • Liikehakemisto
  • Yhteystiedot

SYKE varoittaa heikoista jäistä

23.03.2014 Jarkko Narvanne

Suomen ympäristökeskus varoittaa maan etelä- ja keskiosassa ajankohtaan nähden erittäin ohuista jäistä. Jäällä ei kannata enää liikkua etenkään ajoneuvoilla.

Paikoin jäät ovat ennätyksellisen ohuita maaliskuun loppupuolelle. Viime päivien kylmät sääjaksot eivät enää ole vahvistaneet jäitä, mutta ovat hidastaneet hieman ohenemista. Keväällä monikymmensenttinen jää voi kuitenkin pettää alla puikkoonnuttuaan auringonsäteilyn vaikutuksesta.

Maan etelä- ja keskiosassa järvijäät alkoivat heikentyä tänä talvena selvästi tavallista aiemmin, jo helmikuun loppupuolella. Viimeisen 10 päivän aikana jäät ovat ohentuneet maan etelä- ja keskiosassa muutamilla senteillä. Jäänpaksuus oli 20.3. mittauksissa maan eteläosassa pääosin 15−25 cm eli vain puolet keskimääräisestä. Maan keskiosassa jäät vaihtelivat 20 ja 40 cm välillä.

Maan pohjoisosassa järvijäät ovat vielä kestäviä ja monin paikoin ne ovat vielä paksuuntuneet. Lapin järvissä jäätä on pääosin 50−65 cm, Kilpisjärvellä jopa 89 cm. Lapissa lukemat ovat keskiarvon tuntumassa tai hieman sitä pienempiä.

Jäiden haurastuminen kiihtyy keväällä erityisesti sen jälkeen kun jäällä ei ole enää lunta ja auringonsäteily pääsee pureutumaan jäähän. Keväällä monikymmensenttinen jää voi pettää alla, jos jääkiteiden rajapinnat ovat sulaneet eli jää on puikkoontunut. Jos aamun pakkasilla jää tuntuu kestävälle, voi se kuitenkin pettää iltapäivällä auringon lämmittäessä.

  • Jarkko Narvanne
    Jarkko Narvanne

    Viimeisimmät artikkelit
    Hydrology LIFE -hanke – Veden palauttaminen Suomen kosteikoille
    Kasvua ja vientiä vedestä 2026–2030 -ohjelma
    Uudistettu vesihuoltolaki
    ACWA LIFE – esittelyssä Suomen vesien tilan parantamiseen tähtäävä hanke
    Vesi.fi – Täsmätietoa vesihuollosta

Post navigation

Edellinen

Ravinteet kiertoon, ei Itämereen

Seuraava

Mitä mieltä olet Itämeren tilan seurannasta?

Kirjoittajakutsu vesiosaamisen urapolut

kansi
liikehak_400px
previous arrow
next arrow

juomavesi KALAVESIENHOITO kemikaali KIERTOTALOUS KOULUTUS LAKI LUONTO POHJAVESI PUMPPAAMOT päästö SALAOJAYHDISTYS TALOUSVESI TAPAHTUMA terveys turun yliopisto TUTKIMUS VERKOSTOT vesiensuojelu VESIHUOLTO VESITALOUS VIESTINTÄ VÄITÖS yhdyskuntajätevesidirektiivi YMPÄRISTÖ

Linkit

  • Järviwiki
  • Merivedenkorkeus
  • Sadevaroitukset: 3 vrk:n ennuste
  • Tulvakeskus

Vesitalous -lehti
Ympäristöviestintä YVT Oy
Annankatu 29 A 18, 00100 HELSINKI
puh. (09) 694 0622
vesitalous@vesitalous.fi

Julkaisija kannustaa käyttämään Vesitalous-lehteä opetuksessa.

Jos toimit opettajana korkeakoulussa ja haluat käyttöösi tietyn lehden tai artikkelin, ota yhteyttä: päätoimittaja minna.maasilta (a) mvtt.fi

© 2025 VESITALOUS