Puuston järeytyminen ja turpeen hajoaminen lisäävät ojitettujen soiden vesistöpäästöjä
Metsäojitettujen soiden vesistöpäästöjen kasvun todennäköisenä syynä on soiden kuivuminen ja turpeen hajotuksen kasvu sitä mukaa, kun ojitettujen soiden puustot kasvavat ja niiden haihdunta kasvaa. Uuden tutkimuksen mukaan myös ojitetuilla soilla tyypillinen kaliumin niukkuus turpeessa saattaa lisätä ravinteiden huuhtoutumista.
Tuoreet tutkimustulokset vahvistavat aiempaa käsitystä siitä, että vesistöpäästöt metsäojitetuilta soilta kasvavat, kun ojituksesta kuluu yhä enemmän aikaa. Nyt tutkijat ovat löytäneet syitä kasvaviin päästöihin.
”Selvitimme turpeen ja puuston ominaisuuksien vaikutusta ojitetuilta soilta valuviin vesiin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällaista tutkimusta on tehty missään päin maailmaa”, kertoo suomalais-ruotsalaista yhteistutkimusta vetänyt Luonnonvarakeskuksen (Luke) johtava tutkija Mika Nieminen.
Tuloksissa näkyy selvästi, että valumavesien ravinnepitoisuudet ovat sitä korkeampia mitä järeämmäksi puusto on kasvanut ja mitä pidemmälle turve on hajonnut.
”Kyse on todennäköisesti siitä, että puumäärän lisääntyessä puuston haihdunta ojitetuilla soilla kasvaa ja suot kuivuvat yhä syvemmältä. Tämä lisää turpeen hajotusta ja voi siksi lisätä erityisesti syvistä turvekerroksista vapautuvien ravinteiden huuhtoutumista”, kertoo työryhmän jäsen Luken erikoistutkija Sakari Sarkkola.
Vesiensuojelua voi edistää tuhkalannoituksella, jatkuvapeitteisellä kasvatuksella ja soita ennallistamalla
Tuloksissa näkyy myös, että valumavesien ravinnepitoisuudet kasvavat, kun turpeen kaliumpitoisuus laskee alhaiseksi. Tutkijoiden mukaan tässä voi olla kyse siitä, että ojitetuilla soilla yleinen kaliumin niukkuus heikentää puuston ja muun kasvillisuuden kykyä käyttää hyväkseen turpeesta vapautuvia ravinteita, jolloin niiden huuhtoutuminen kasvaa.
Vesiensuojelun edistämiseksi ojitettujen soiden syvien turvekerrosten hajoamista pitäisi tutkijoiden mukaan kaikin keinoin torjua. Samalla pitäisi huolehtia kaliumin riittävyydestä puustolle ja muulle kasvillisuudelle, esimerkiksi tuhkalannoittamalla ojitettuja soita.
Jatkuvapeitteinen kasvatus vähentää tutkijoiden mukaan päästöjä siksi, että laaja-alaisia avohakkuita ei tehdä ja kunnostusojituksia tehdään harvemmin. Se vähentää päästöjä myös siksi, että haihduttavaa puustoa on vähemmän kuin niin kutsutun jaksollisen kasvatuksen varttuneissa metsissä, jolloin suot eivät kuivu yhtä syvältä. Alustavien tulosten perusteella typpi- ja fosforikuormitus voi vähentyä jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa jopa 60–70 prosenttia avohakkuisiin perustuvaan jaksolliseen kasvatukseen verrattuna.
Soiden ennallistaminen vesiensuojelukosteikoiksi lisää aluksi vesistöpäästöjä, mutta oikein toteutettuna se on pitkäaikaisvaikutuksiltaan tehokkain keino metsätalouden vesistöpäästöjen vähentämiseksi. ”Myös erilaiset suon vedenpintaa säätävät patoratkaisut voisivat pitkällä aikajaksolla torjua ojitettujen soiden vesistöpäästöjä, mutta niistä ei tällä hetkellä ole käynnissä aktiivista tutkimusta”, Mika Nieminen sanoo.
Julkaisu:
Nieminen, M., Hasselquist, E. M., Mosquera, V., Ukonmaanaho, L., Sallantaus, T. & Sarkkola, S. 2022. Post-drainage stand growth and peat mineralization impair water quality from forested peatlands. Journal of Environmental Quality. https://doi.org/10.1002/jeq2.20412
Suora linkki artikkeliin: https://acsess.onlinelibrary.wiley.com/doi/pdf/10.1002/jeq2.20412
