Skip to content
VESITALOUS
  • Etusivu
  • Vesitalous
    • Artikkelit
    • Lehtiarkisto
    • Ohjeita Vesitalous-lehden kirjoittajille
    • Tilaa Vesitalous-lehti
    • Osoitteenmuutos
    • Palaute
    • Yhteystiedot
  • Lehtiarkisto
  • Uutiskirje
  • Mediakortti
  • Liikehakemisto
  • Yhteystiedot

Suomen Akatemialta rahoitusta merentutkimukseen

26.01.2015 Jarkko Narvanne

SYKEn vetämä suomalaisen merentutkimuksen FINMARI-konsortio on saanut 1,25 miljoonan euron rahoituksen Suomen Akatemialta. Akatemia on vastikään myöntänyt yhteensä 19,3 miljoonaa euroa 48:lle eri alojen tutkimusinfrastruktuurihankkeelle.

”FINMARI perustettiin kaksi vuotta sitten ja hyväksyttiin viime vuonna kansalliselle tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle. Kansalliset tutkimusinfrastruktuurit palvelevat tieteenalansa tutkimusyhteisöä tarjoamalla laitteistoja ja tutkimuspalveluita kohtuullisella korvauksella laajaan käyttöön niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tämä Akatemian rahoitus merkitsee konsortion toiminnan siirtymistä uuteen vaiheeseen”, toteaa konsortion vetäjä, tutkimusprofessori Timo Tamminen SYKEn merikeskuksesta.

Käytännössä rahoitus menee konsortion kuudelle jäsenorganisaatiolle tutkimusvälineiden ja -järjestelmien hankkimiseen eri toimipisteisiin. Rahoitus jakautuu SYKEn merikeskuksen, Ilmatieteen laitoksen, Geologian tutkimuskeskuksen sekä Helsingin yliopiston, Turun yliopiston ja Åbo Akademin saaristotutkimusasemien kesken.

Kullakin FINMARI-laitoksella on oma, toisiaan täydentävä tutkimusprofiilinsa. Rahoituksella terävöitetään profiileja ja avataan kokonaan uusia tutkimussuuntia. Suurimpia yksittäisiä investointeja ovat Tvärminnen eläintieteellisen aseman ilmatyynyalus, joka mahdollistaa ympärivuotisen kenttätutkimuksen ja koetoiminnan, Ilmatieteen laitoksen pitkän kantaman sukellusmittausrobotti, GTK:n syvien sedimenttien täryvasaranäytteenotin, SYKEn kuvantava kasviplanktonpoiju sekä Seilin ja Husön asemien uudet kokeellisen tutkimuksen akvaariojärjestelmät.

”Tavoitteena on Itämeren ekosysteemin voimakkaan ajallisen ja paikallisen vaihtelun parempi tuntemus, joka palvelee sekä ekosysteemin toiminnan mallintamista että meren seurantaohjelmien tehokasta kohdentamista. Tämä auttaa ennustamaan ekosysteemin reaktioita ilmastonmuutokseen ja muihin muutospaineisiin”, tutkimusprofessori Tamminen selvittää.

SYKEn merikeskus koordinoi konsortion toimintaa ja vastaa meren biologista toimintaa kuvaavien uusien, reaaliaikaisten mittalaitteistojen sisäänajosta Utön ilmakehän- ja merentutkimusasemalla ja Itämerellä liikkuvien Alg@line-linjojen kauppalaivoilla.

Suomen Akatemian rahoitusta haki lähes 60 tutkimusinfrastruktuuria. Rahoitus myönnettiin alle kolmannekselle hakijoista. Jatkossa Akatemia myöntää tätä rahoitusta vuosittain parhaille suomalaisille sekä suomalaisten hyödyntämille kansainvälisille infrastruktuureille.

Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan tutkimusvälineitä, laitteistoja, aineistoja sekä palveluita, jotka mahdollistavat innovaatiotoiminnan eri vaiheissa tapahtuvan tutkimus- ja kehitystyön. Infrastruktuurit tukevat järjestäytynyttä tutkimustyötä, tutkijankoulutusta ja opetusta sekä kehittävät tutkimus- ja innovaatiokapasiteettia.

  • Jarkko Narvanne
    Jarkko Narvanne

    Viimeisimmät artikkelit
    Hydrology LIFE -hanke – Veden palauttaminen Suomen kosteikoille
    Kasvua ja vientiä vedestä 2026–2030 -ohjelma
    Uudistettu vesihuoltolaki
    ACWA LIFE – esittelyssä Suomen vesien tilan parantamiseen tähtäävä hanke
    Vesi.fi – Täsmätietoa vesihuollosta

Post navigation

Edellinen

Öljypäästöjä merialueilla edellisvuotta enemmän

Seuraava

Opas elintarviketeollisuuden vesihuollosta

Kirjoittajakutsu vesiosaamisen urapolut

kansi
liikehak_400px
previous arrow
next arrow

juomavesi KALAVESIENHOITO kemikaali KIERTOTALOUS KOULUTUS LAKI LUONTO POHJAVESI PUMPPAAMOT päästö SALAOJAYHDISTYS TALOUSVESI TAPAHTUMA terveys turun yliopisto TUTKIMUS VERKOSTOT vesiensuojelu VESIHUOLTO VESITALOUS VIESTINTÄ VÄITÖS yhdyskuntajätevesidirektiivi YMPÄRISTÖ

Linkit

  • Järviwiki
  • Merivedenkorkeus
  • Sadevaroitukset: 3 vrk:n ennuste
  • Tulvakeskus

Vesitalous -lehti
Ympäristöviestintä YVT Oy
Annankatu 29 A 18, 00100 HELSINKI
puh. (09) 694 0622
vesitalous@vesitalous.fi

Julkaisija kannustaa käyttämään Vesitalous-lehteä opetuksessa.

Jos toimit opettajana korkeakoulussa ja haluat käyttöösi tietyn lehden tai artikkelin, ota yhteyttä: päätoimittaja minna.maasilta (a) mvtt.fi

© 2025 VESITALOUS