Mikroroska uhkaa Itämerta
Itämeri on maailman saastuneimpia meriä. Rehevöityminen ja ylikalastus ovat tuttuja, ratkaisemattomia ongelmia, mutta mikroroskan kaltaisten uusimpien uhkien vaikutuksia ei vielä täysin tunneta.
Itämeri on maailman saastuneimpia meriä. Rehevöityminen ja ylikalastus ovat tuttuja, ratkaisemattomia ongelmia, mutta mikroroskan kaltaisten uusimpien uhkien vaikutuksia ei vielä täysin tunneta.
Vaasan hallinto-oikeus ei muuttanut Etelä-Suomen aluehallintoviraston 20.12.2012 antamaa lupaa Padasjoella sijaitsevan Arrakosken voimalaitoksen pysyttämiseen ja lisäkoneiston rakentamiseen.
Kyrönjoen ja Lapuanjoen valuma-alueilla aloitetaan tänä kesänä tulvavesien pidättämiseen sopivien käytöstä poistuvien turvetuotantoalueiden kartoitus. Kartoitustyössä selvitetään turvetuotantoalueiden soveltuvuutta kosteikoiksi, joiden avulla voidaan pidättää tulvavesiä ja vähentää jokilaaksojen tulvariskiä.
SYKEn, Ilmatieteen laitoksen, ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteistyönä laatimassa oppaassa annetaan suositukset alimmiksi rakentamiskorkeuksiksi. Edellisen kerran suositukset päivitettiin vuonna 1999.
Vuosittaisen jätevedenpuhdistuksen raportin mukaan vuonna 2013 HSY:n jätevedenpuhdistamojen vesistökuormitus oli edellisiä vuosia pienempi.
Käytämme evästeitä varmistaaksemme sivustomme toimivuuden, analysoidaksemme liikennettä ja tarjotaksemme sinulle yksilöityä sisältöä ja mainontaa. Voit hyväksyä kaikki evästeet, sallia vain välttämättömät tai muokata asetuksia. Lisätietoja löydät Tietosuojaselosteestamme
Verkkosivustot tallentavat evästeitä parantaakseen toiminnallisuutta ja personoidakseen käyttökokemustasi. Voit hallita asetuksiasi, mutta joidenkin evästeiden estäminen voi vaikuttaa sivuston suorituskykyyn ja palveluihin.
Essential cookies enable basic functions and are necessary for the proper function of the website.
Statistics cookies collect information anonymously. This information helps us understand how visitors use our website.
Google Analytics is a powerful tool that tracks and analyzes website traffic for informed marketing decisions.
Service URL: policies.google.com (opens in a new window)
Lisätietoja Cookie Policy ja .