Suomenlahden tilan paraneminen hyödyttäisi rantakiinteistöjen virkistyskäyttöä yli 50 miljoonan euron arvosta vuodessa. Suurin hyöty tulisi uimista häiritsevien levähaittojen vähenemisestä. Vedenlaadun paranemisen virkistyshyötyjä selvitettiin SYKEssä kyselytutkimuksella ja laskentamallilla.
Hannele Pokka kaivosverkoston puheenjohtajaksi
Kestävän kaivostoiminnan verkosto on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen kansliapäällikkö Hannele Pokan. Puheenjohtajuus on kaksivuotinen, ja se voidaan uusia kerran. Varapuheenjohtajana jatkaa verkoston tähänastinen puheenjohtaja Sylvie Fraboulet-Jussila Sitrasta.
Ehdotus merenhoidon toimenpideohjelmaksi kuultavana
Ehdotus merenhoidon toimenpideohjelmaksi vuosille 2016 – 2022 on lähdössä laajaan julkiseen kuulemiseen. Vuonna 2008 alkoi kokonaisvaltainen merenhoidon suunnittelu, jonka tavoitteena on saavuttaa ja ylläpitää Suomessa Itämeren hyvä tila vuoteen 2020 mennessä. Meren…
Itämerelle suurin suolapulssi 60 vuoteen
Saksan Itämeri-tutkimuslaitos IOW:n mukaan Itämerelle on joulukuun jälkipuoliskolla Pohjanmereltä virrannut kolmanneksi suurin koskaan mitattu suolapulssi. Näin suuri suolapulssi on ilmiönä harvinainen ja erittäin tärkeä Itämeren ekosysteemille.
Väitös routaan liittyvistä maanpinnan prosesseista
Ilmatieteen laitoksella tutkijana työskentelevän Juha Aallon Helsingin yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan useat ikiroutaan ja kausittaiseen routaan liittyvät maanpinnan prosessit ovat erittäin ilmastoherkkiä.