Ihmisten nauttimat keinotekoiset makeutusaineet sekä paperin ja tekstiilien pinnoitteiden sisältämät fluoriyhdisteet päätyvät vesistöihin puhdistettujen yhdyskuntajätevesien mukana. Osa yhdisteistä on erittäin pysyviä eivätkä ne juuri hajoa pintavesissä mikrobien tai auringonvalon vaikutuksesta.
Uusi saostusmenetelmä vähentää vesistökuormitusta
Saloy Oy:n kehittämällä menetelmällä voidaan maatalouspurojen liukoinen fosfori ottaa talteen lähes sataprosenttisesti ja kokonaisfosforikin 80-prosenttisesti. Saostettu ravinnepitoinen liete voidaan kierrättää lannoitteeksi. Fosforin talteenotto parantaa vesistöjen laatua, sillä fosfori on sinilevien ravintoa. Koska fosfori on uusiutumaton luonnonvara,…
Paistorasva kuuluu roskikseen
Joulun aikaan moni paistaa kinkun, jonka paistamisesta jää yli rasvaa. Vaikkei kinkkua paistaisikaan, rasvaa voi kulua ruuanlaitossa esimerkiksi friteerauksessa. Ylimääräinen paistorasva ei kuulu viemäriin vaan roskikseen.
Kalatalouden tuotot nostetaan yli miljardiin euroon
Hallitus on hyväksynyt Euroopan meri- ja kalatalousrahaston Suomen toimintaohjelman, jonka tavoite on nostaa Suomen kalatalouselinkeinojen yhteenlaskettu liikevaihto yli miljardiin euroon vuodessa vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkellä liikevaihto on arviolta runsaat 800 miljoonaa…
Otanmäki–Kajaani-siirtoviemäri tehostaa jätevesien käsittelyä
Otanmäki–Kajaani-siirtoviemäri ja yhdysvesijohto ovat valmistuneet ja otettu käyttöön. Kainuun ELY-keskus on luovuttanut valtion vesihuoltotyönä toteutetun Otanmäki–Kajaani-siirtoviemäri- ja yhdysvesijohtohankkeen Kajaanin Vesi -liikelaitokselle 26.11.2014. Hankkeen toteutus alkoi kesällä 2012.