Suomen ympäristökeskuksen tutkimusalukset lähtevät tällä viikolla perinteisille Itämeren seurantamatkoilleen. Muikku selvittää Suomenlahden rannikon ja Saaristomeren, Aranda Suomenlahden ja Itämeren avomerialueiden tilaa.
Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeri vierailulla Suomessa
Venäjän federaation luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoi on vierailulla Suomessa ympäristöministeri Ville Niinistön kutsumana. Ministerit keskustelevat vierailun aikana Itämeren ja Suomenlahden suojelusta ja tutustuvat suomalaiseen ympäristöteknologiaan.
Vedenkorkeudet paikoin huomattavasti alle normaalin
Suomen ympäristökeskuksen tietojen mukaan sekä pinta- että pohjavesien pinta on monin paikoin Etelä- ja Keski-Suomessa selvästi alle ajankohdan keskiarvojen. Tilanteeseen ovat vaikuttaneet vähäinen sademäärä ja lämpimästä säästä aiheutunut runsas haihtuminen.
Euroopan komissio etsii ratkaisuja fosforin käytön tehostamiseksi
Euroopan komissio haluaa kuulla eri sidosryhmien näkemyksiä siitä, miten fosforin käytöstä voitaisiin saada ympäristön kannalta kestävämpää.
Suomen merialueilla vain vähän sinilevähavaintoja
Sinileväkukintoja on tänä kesänä esiintynyt ajankohtaan nähden pitkäaikaista keskiarvoa vähemmän Suomen merialueilla. Vähäisistä sinilevämääristä on havaintoja muutamalta Saaristomeren ja itäisen Suomenlahden viralliselta seurantapisteeltä. Kansalaiset ovat ilmoittaneet sinilevähavainnoista muutamilta paikoilta Helsingin edustalta, Saaristomereltä…